Kentän säännöt ja ohjeet

§1Alue toimii koulutuskenttänä, ei koirien ulkoilutusalueena ja on ainoastaan SPL-Länsi-Uusimaa ry:n jäsenien käytössä. Autoja ei saa pysäköidä koulutuskentälle vaan sille varatulle parkkialueelle.
§2Kaikessa toiminnassa tulee noudattaa eläinsuojelulain ja asetusten vaatimuksia, sekä saksanpaimenkoira-, palveluskoira- ja kennelliiton ohjeita ja määräyksiä.
§3Alueella tulee noudattaa yleistä siisteyttä ja järjestystä.
§4Koiran omistaja on velvollinen korjaamaan koiransa jätökset niille osoitettuun paikkaan.
§5Koirat ovat alueella vapaana ollessaankin omistajiensa vastuulla.
§6Koira tulee olla rokotettu voimassa olevien sääntöjen mukaan.
§7Sairasta tai kipeää koiraa ei saa tuoda kentälle (parvo, kennelyskä, ontuminen jne). Jos nartulla on juoksu, kysy koulutusohjaajalta lupa sen kentälle tuomiseksi.
§8Kentällä ollessasi noudatat koulutusohjaajan sekä alaosaston ohjeita ja määräyksiä. Myös muulloin kuin harjoitusaikoina voi olla alaosaston järjestämiä harjoituksia tai kilpailuja. Pyydä silloin lupa voitko tulla harjoittelemaan.

Saksanpaimenkoiraliiton eettiset ohjeet

Ohjeet koskevat kaikkea SPL:n alaista toimintaa eri osa-alueilla.

Treenaamalla kentällä sekä osallistumalla alaosaston tai saksanpaimenkoiraliiton järjestämään toimintaan, sitoudut noudattamaan yllä olevia ohjeita ja sääntöjä!